lauantai 29. elokuuta 2009

Pimeyden sydän

Harvoin kohtaa kuvaukseltaan yhtä vaikuttavaa elokuvaa kuin Coppolan Ilmestyskirja. Nyt. Redux. Valon ja varjon vaihtelu kuvaa olemassaolon veitsenterällä elämistä hämmästyttävän hienovaraisesti. Pilvet, valonsäteet, sävyt kertovat tarinaa päähenkilöiden kasvojen lisäksi. Tämä jos mikään on eksistentialistista elokuvaa, olemassaolon kokonaisvaltaista kokemusta tavoittelevaa.

Joseph Conradin pienoisromaani Pimeyden sydän, jota elokuva versioi, on vuorostaan hämmentävä kielellisen kuvauksensa syvyydessä. Uskomattoman kertomisvoimaiset lauseet piirtävät esiin Afrikan ja ihmisen sydämeen käyvän jokimatkan kokemuksen: kuin jonkin elävän ja toden.

Kirjan kertomistilanne on vene Thames-joella: rinnastus Britannian ”kehitysmaa-aikojen” ja kirjan kuvaaman imperialismin ajan välillä on huima. Jokin ajaa ihmisen eteenpäin, valtaamaan – käyttämään valtaa. Onko tuo jokin syvällä, pohjimmiltaan puhdasta eteenpäin menemisen uteliasta ja hyväntahtoisena itseään pitävää draivia? Vai onko sen lähtökohta todellakin pimeyden sydämessä – jonne se myös vie? Ja ovatko erottelut mahdollisia: vai onko ihminen aina monisävyinen, hyvän ja pahan sekamelska?

Kirjassa ja elokuvassa on vahva yksilön ja yhteisön välisen suhteen kuvaamisen näkökulma. Päähenkilöt ovat menneet yhteisön turvallisten, totuttujen rajojen tuolle puolen: Kurtz molemmissa teoksissa, mutta jokimatkaajat Marlow ja Willard myös. Kurtz on ylittänyt rajan pysyvästi: matkamiehet horjuvat tunnetun ja tuntemattoman välillä. Ja heitä piinaa se kiusallinen näkökulma, jonka tuttuun yhteisöön saa ulkopuolelta: sen näkeminen, kuinka pimeyden sydän ei ole heistä kaukana vaan heidän keskellään, vaikka yhteiskunta sen yrittääkin peittää ja unohtaa.

Molemmista vahva suositus, kirjasta ja elokuvasta: kunhan on riittävästi aikaa (ja päivisin valoa, ettei pimeys käy liialliseksi). Lopputeksteistä selvisi, että elokuvaajana oli Vittorio Storaro, Bertoluccin elokuvista tuttu valon mestari: hämmentävän herkkävaistoinen taitaja. Täytynee jatkaa hänen elokuviensa etsimistä. Conradin Nostromo jatkaisi laivateemaa: saisikohan sen matkattua?

Ei kommentteja: